Kenttämestarin uutiset vko 22

Kenttämestarin uutiset vko 22

31.5.2021

Covid tilanne maailmalla vaikuttaa jo kone toimituksiin, kun osia koneisiin ei valmistu. Lannoite levitin on jo 2 vko myöhässä luvatusta 45 vrk toimitusajasta. Onneksi saimme toimittajalta tilapäisen koneen tilatun tilalle perjantaina. Maanantai illalle lupaa pikkasen vettä, otamme tästä hyödyn lannoittamalla väylät ja teet leikkuun perään.  Sade auttaa liottamaan lannoiterakeet kasvustoon.

Viime viikkojen sateet ovat sekoittaneet hommia jonkin verran, ja ylimääräistä huolto hommaa on ollut kaluston ja sadetusjärjestelmän kanssa. Erityisesti karheikot kasvavat sateista johtuen rajusti. Tämän hetken henkilöstö määrällä ehdimme tehdä vain välttämättömät työt, kaikki ylimääräinen viimeistely odottaa. Seuraavalla viikolla apuihin onneksi tulee 2 koululaista.

Siirtonurmetus on edelleen vaiheessa 12 täytetyssä bunkkerissa. Talkoot tiistaina ja torstaina klo 8.30 ->Ilmoittautumiset Villelle 044 535 6116

16 viheriölle tehdään täydennyskylvöjä tiistaina. Kylvöt peitetään hiekalla ja pinnat jyrätään umpeen. Työstä ei aiheudu suurta haittaa puttaamiseen.

Alku viikosta viimeistelemme 15-16 välin kylvöillä ja lopuilla pinta massoilla. Väylälle 14 siirrymme aloittelemaan kuivatus työt torstaina. Muistattehan odottaa lyöntiluvan antoa!

Rangen leikkuu torstaina, range on suljettu klo 9 asti.

Bunkkereissa on havaittu useina päivinä haravoimattomia jälkiä jo heti ajamisen jälkeen. Bunkkereita ei ajeta päivittäin, toivomme pelaajilta, että haravoitte omat jälkenne ja varmistatte hoidetun pinnan myös seuraavalle.

Terveisin

Kenttämestari Ville